Sometimes cats are blue too...

FETISH FACTORY 2016

Teemabileet on niin miun juttu! TAFFin bileet oli viime viikonloppuna ja mie tein asua sinne kuin järkensä menettänyt. Teemana oli Masquerade joten maski piti tietty hommata ja mikä olisikaan sopivampaa kuin kissamaski. Pukeutuminen on itselleni juurikin se "Ennemmin överit kuin vajarit" kohde, joten ajatusta piti muutaman kuukauden aikana jalostaa eteenpäin. Fursuittia en alkanut tekemään vaikka sellainen olisikin aivan yli ihana, sielultani kissana voisin niin hengata sellaisessa kotona mutta Matias varmaan luulisi miun seonneen täysin siinä vaiheessa. :D 

MASKI: Tuunattu Catwoman maski (eBay)
KAULAPANTA: (Goottikirppis)

KISSANKELLO: (eBay)

BOLERO: (Made by me)

KORSETTI: Lip Service -Patent Vinyl & Vegi Leather Classics "Sleeping Beauty" (eBay/Bizzare)

SHORTSIT: (Made by me)

SUKKAHOUSUT: (Seppälä)
HÄNTÄ: Red Heart Soft - lankaa, sävyt black, royal blue & turquoise (Made by me)

KENGÄT: Pennangalan (Goottikirppis)

Alkuperäisenä ajatuksena olisin halunnut kissamaskin lisäksi tehdä itselleni jonkin sorttisen catsuit haalarin, turkishännän ja tuunata korottomista korkkareista itselleni turkispäällysteiset kissan tassu kengät. Ongelmaksi kuitenkin muodostui ettei nämä Lady Gaga tyyppiset kengät ole tällä hetkellä muodissa joten niitä ei löytynyt sitten mistään, paitsi kiinasta yli sadan euron hinnalla mikä ei oikein ollut omaan budjettiin sopivaa, varsinkaan kengiksi joita olisin todennäköisesti käyttänyt vain sen yhden kerran. Loppuvaiheessa olisin huolinut myös jotkut kengät joissa on läpinäkyvät korot, mutta yllättäen niitäkään ei löytynyt, ebayssa sellaisia toki oli ihan kohtuullisella hinnallakin vielä mutta ei tälläiselle kanoottijalalle vaan isoin koko oli perinteisesti 39. Itselleni sen kokoinen kenkä on mennyt joskus ihan alaluokilla. :D Kengät jäi siis ainakin näihin bileisiin tekemättä joten päädyin lähtemään mukavuus syistä pennan saappailla, 7 tunnin kävely korkkareilla ei kuulostanut loistavalta ajatukselta.

HÄNTÄ: Red Heart Soft - lankaa, sävyt black, royal blue & turquoise (Made by me)

En myöskään onnistunut löytämään sopivaa turkista häntää varten joten päätin tehdä lanka hännän. Tein sitä kirjaimellisesti sormet ruvella yli 2 kuukautta, mutta se oli kaiken vaivan arvoinen sillä rakastan lopputulosta! Karva voisi olla vielä pidempää mutta olisi syönyt vain enemmän lankaa ja vaatinut enemmän työstöä joten yritin mitoittaa niin että pärjäisin 8 kerällä lankaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisrodun suurin puute on se ettei ihmisillä ole häntää. Nyt minulla on omani ja se on niin pehmoinen pöffö. :3 Voisin ottaa sen yöksi viereen ja halia sitä koko yön.

Bileiden meikki ja tupeerattu tukka

Hommasin ebaysta ison kulkusen kissanpantaa varten ja kiinnitin sen goottikirppikseltä löytämääni kaulapantaan. Maskin tilasin myöskin ebaysta, Catwoman maski mutta siinä oli niin ihanat suuret korvat toisin kuin monissa kissamaskeissa. Samoin siinä oli sopiva muoto valmiina siihen että voin leikata keesille aukon. :D Maski on kuminen, päällystin sen vain vaatteissa käyttämilläni pvc materiaaleilla saadakseni siitä asuun sopivan. Muotoilin myös silmät uudestaan ja tein tilaa miun kohlolle klyyvarille, kiinalaisilla vissiin on hiukka sirommat päät kun miulla. :DDD

MASKI: Tuunattu Catwoman maski (eBay)

Boleron valmistamiseen meni 2 päivää, shortseihin 1. Shortseista ei tullut täydelliset, mutta riitti minulle että pysyvät kasassa tuon yhden illan edes. :D Tein niihin kiinnityspaikan häntää varten sillä häntä painaa sen verta paljon ettei varmaan kuminauhasta tehty jalkaharness olisi jaksanut kannatella sitä.

Sinistä väriä tasapainottamaan päätin valita jonkin mustan yläosan ja päädyin käyttämään ensimmäistä kertaa lipparin Sleeping Beauty korsettia. Sovitusvaiheessa totesin sitten että olen laihtunut sen verta paljon että se on jo käynyt turhan isoksi. :( Oli sitten pakko tunkea rintaliivit alle koska väljänä toppina tuon muoviluut ei kyllä riitä pitämään miun hinkkejä paikallaan. Oli kyllä ihan kannattavaa muutenkin koska käytössä tuo tuntui valuvan päällä joten olisi bileissä vilkkunut rinnat vähän turhankin paljon. xD
 

TAKKI: Valve "Xanthine"

Varmaan ihan loogista että tupeeratun keesin tunkeminen puoli päätä peittävästä maskista läpi ei ole mikään helpoin projekti joten totesin, että bilepaikalle täytyy päästä maski valmiiksi päässä. Hiukka kyllä jännitti pääseekö sitä bussiin näin vai luullaanko joksikin terroristiksi tai muuten seonneeksi vai päättävätkö jotkut käydä friikin päälle viimeistään kävellessä keskustorilta YO talolle. Pääsin kuitenkin bussiin ilman ongelmia, huppu päässä ja nopeasti livahtaen muka katsoen puhelinta kyytiin. :D Olin kyllä vetänyt myös pitkän pitsi hameen matkan ajaksi päälle mutta hännä huippu kyllä vilkkui alta silti. Mielestäni oli hurjan söpöä, että sain maskin korvat näkyviin hupussa olevista vetoketjullisista aukoista.

Bileissä oltiin kavereiden kanssa valomerkkiin asti ja miun häntä sai kovasti kehuja. ^^

Kissamaisia terveisiä teille kaikille toivottaa Mau >^^<

Tämä on loppu elämäni ensimmäinen päivä

Ainakin siltä se tuntui kun uutena vuotena mietti elämää eteenpäin... Syy siihen miksi vuoden vaihde tuntui erityisen merkittävältä on työkyvyttömyyseläkkeen päättyminen ja työttömäksi siirtyminen, olenhan kuitenkin ollut eläkkeellä koko täysi-ikäisyyteni ajan joten esim. toimeentulo on ollut kohtalainen ja vakaa vaikka onkin vain kotona. Titteliin "työtön" siirtyminen tuntui siis hyvin oudolta ja hankalalta kun on työkkärin kanssa pelaamisesta ihan pihalla. Oppia ikä kaikki.

Terapiakin loppui, ainakin kelan tukemana. Ei sillä että nykyään olisi niin suurta tarvetta käydä, ihan mieluusti luovuttaa aikansa jollekkin sellaiselle joka todella sen tarvitsee, tiedän että omalle loistavalle ja ihanalle terapeutillenikin olisi tulijoita enemmän kuin tarpeeksi. Käytyään terapiassa yli kymmenen vuotta kerran pari viikossa sen päättyminen tuntuu todella haikealta, varsinkin kun on 8 vuotta siitä ollut saman ihmisen hellässä huomassa niin se tuntuu hyvän ystävän menettämiseltä. Itsellänihän ei tunnetusti ole minkään sorttista ajan tajua ja varsinkin näin kotona ollessa päivät menettävät merkityksensä (hyvä kun välillä tajuaa edes missä kuussa mennään) niin itselläni terapia ajat ovat toimineet myös hyvänä kalenterina, tyylillä "onkohan tänään torstai?... ei, kävin terapeutilla toissa päivänä joten on pakko olla keskiviikko." :D En häpeä sitä että olen masentunut ja muuten ongelmallinen tapaus, elämän murjoma ihminen. Suosittelen terapiaa vahvasti kaikille joilla on elämänsa hallintaan vaikuttavia ongelmia esimerkiksi juuri masennuksen, yksinäisyyden, ahdistuksen tai vaikka pelkotilojen kanssa. Olkoon kyseessä vaikka syömishäiriö tai elämässä kohdannut kriisi, puhuminen voi oikeasti auttaa, kunhan jaksaa sinniä sen että hakee apua. Aikoinani kun päädyin tälle terapautille olin kuin murtunut kalossi sortuneen jalassa. En osannut osoittaa minkään sorttisia tunteita eikä elämässä mikään tuntunut miltään, pelkkä tyhjä kuori joka olisi vain halunnut kuihtua pois. Toki olen edelleen asteikossa vakavasti masentunut, mutta olen oppinut elämään ja olen oikeasti perkeleen ylpeä siitä kuinka paljon olen edistynyt vuosien aikana siitä mitä olin.

Tälläinen avautumis kirjoitus taasen, kamerassa odottaa kyllä kuvia uudesta tukasta ja parin edellisen iltahuvin meikkauksista. :) Seuraava postaus niistä, jääköön elämän angstaus omaksi osiokseen. :D

Stressi, ahdistus, paniikki...

Paljon on tapahtunut elämässä edellisten hiljaisuudessa vietettyjen kuukausien aikana. Vaihdoin työharjoittelupaikkaa keväällä joten minulla oli reilu 4 kuukautta aikaa opetella uuteen hommaan ja suorittaa siinä sivussa 5 tutkintoa. Ette usko millainen stressi asiasta oli; vaikka minulla olikin normaalia lyhyemmät työpäivät niin tälläiselle kaltaiselleni puolikuntoiselle ihmiselle sekin oli paljon. Yleensä aina kun pääsin töistä sain mennä suorilta muutamaksi tunniksi nukkumaan, koska energiat ei kertakaikkiaan riittäneet mihinkään. Vapaapäivinä yritti saada kerättyä energiaa kodin hoitoon ja niiden miljoonan kouluhomman kirjoittamiseen jotka odottivat. 

Lopulta kuitenkin sain lokakuun alussa viimeisenkin liitteen lähetettyä pomolle arvioitavaksi. Siinä vaiheessa kun olin kolmatta päivää tehnyt ihanalla englannin kielisellä excelillä budjetti laskuja yms. totesin että riitti, tämän parempaan en pysty ja lähetin ne arvioitavaksi. Siinä vaiheessa kun sähköpostissa painoi "lähetä", tuntui että olisin pudottanut niskastani ainakin 50 kilon painoin. Olin valmis. Puolentoista vuoden jatkuvan väsymyksen, stressin, kiireen ja ahdistuksen jälkeen hommani oli hoidettu, olin vapaa. Loppu kuukausi menikin vähän sumuisessa fiiliksessä, sain arvioinnit pomolta ja palauttelin ne koululle, parin viikon päästä vietin viimeistä työpäivää ja kävin koululla arvioinneissa. 30.10 seisoin koululla todistus kourassa ja 10 vuoden yrittämisen jälkeen valmistuin viimeinkin jostain. Minusta tuli merkonomi.

Mitään isoja päättäjäiskemuja meillä ei ollut. Koulun pienimuotoisen kahvittelun jälkeen lähdettiin Matiaksen ja kissojen kanssa viettämään viikonloppua miun vanhempien luo. Pääsin katsomaan niiden uutta kämppää, äiti leipoi kaukkua ja sisaruksetkin kävi moikkaamassa. Pitihän valmistumista nyt jotenkin juhlia joten halloweenina mentiin Peurungan kylpylään uimaan kolmeksi tunniksi ja syömään buffettiin niin että napa naukui. Tyypillisen sokerihiirimäistä minulta että jälkiruokaa söi kolmea eri sorttia ja silti olisi kaivannut vielä jotain makeampaa. :D Katsoo nyt koska päästään Matiaksen kanssa ihan kaksin kylpylään, Matias joutui olemaan koko kesän töissä minkä takia  aiemmin suunniteltu käynti Ähtärissä jäi väliin joten lupaili kylpyläreissua sitten kun hänen työnsä lokakuussa loppuu ja mie valmistun. Oli kyllä osasyy siihen miksi koulun jaksoi tsempata loppuun, itse meinaan rakastan uimista. Veteen päästyäni olen kuin onnellinen pieni norppa. ^^ Mutta perinteisesti miehet ovat jossittelijoita joten ei ole kylpyläreissua näköpiirissä kuin sitten "jossain vaiheessa, nyt on huono aika mennä". Vaikka juuri käytiinkin kylpylässä niin on hiukan eri asia käydä vanhempien kanssa porukassa kuin romanttisesti kaksin. :D Kovasti olisin toivonut että siinä vaiheessa kun valmistun olisi reissu ollut jo varattuna, syntymäpäivää/valmistumista/vuosipäivää on huono juhlistaa enää puolen vuoden päästä. Tällä hetkellä vietän hyvin ansaittua "lomaa", eläke kun jatkuu vielä tämän vuoden loppuun, mutta sen jälkeen taitaa koittaa aika siirtyä työttömyyskortistoon. Siinä vaiheessa voi heittää hyvästit reissuhaaveille jos työkkäri nakittaa meidät jonnekkin. 

Syntymäpäiväkin tuli ja meni, täytin hirvittävät 26 vuotta ja kärsin suunnattomasta ikäkriisistä. Lähinnä ajatellen sitä kuinka yli neljännes vuosisata on mennyt enkä tunnu tehneen elämässä yhtään mitään, valmistuinkin vasta. Toisilla on tässä iässä parikin koulutusta, töitä takana, autot ja asunnot, kakaroita liuta. Itse olen tuntunut lähinnä valuvan sumussa 20 vuotta saavuttamatta mitään merkittävää, käymättä juuri missään. Aina puhutaan kuinka olisi kivaa tehdä sitä ja tätä, kokeilla jotain uutta mutta kuitenkin kaikki jää lopulta tekemättä. Nyt käydään joka viikonloppu miehen vanhemmilla, silloin tällöin leffassa, siinä kaikki... Ajoittain harmittaa todella paljon ettei itsellä ole ajokorttia, voisi vain hypätä autoon ja ajaa jonnekkin, nähdä uusia paikkoja, poiketa jossain ihan random museoissa tai ravintoloissa. Tai käydä tapaamassa ihmisiä joita ei ole nähnyt vuosiin, ihan vain koska "ei ole ehtinyt". Edellisen reilun vuoden aikana mitä olen asunut Tampereella en ole ehtinyt nähdä parasta kaverianikaan kuin muutaman hassun kerran, vaikka hän asuu 10 minuutin ajomatkan päässä meiltä. Bussilla olen parhaimmillaan päässyt hänelle 45 minuutissa kun sain vaihdettua bussia melkein lennosta. Siltikään energia ei koskaan tuntunut riittävän töiden jälkeen siihen että olisi lähtenyt seilaamaan busseilla. Myönnän, olen totaallisen saamaton paskiainen ja vihaan sitä. Olen juuri se joka tarvitsisi toisen ihmisen potkimaan päähän että nyt mennään, muuten masennun yksikseni kotona. Masennus tulee olemaan varmaan aina varjostamassa elämääni. Hyvin usein kotona istuessanikin minulla on pakottava tarve päästä ulos, lähteä johonkin, tehdä jotain.. mutta en vain pääse kämpästä ulos kun ei ole sitä toista joka lähtisi kanssani, joka tekisi aloitteen siihen että nyt mennään. Ei minulla ole ongelmaa lähteä kaverin kanssa esim. kaupungille lyhyellä varoitusajalla jos kaveri pyytää. Tahdoin joskus koiran, silloin olisi pakko lähteä ulos + tykkään ulkoilla koiran kanssa, yksin kävely ilman mitään päämäärää on vain niin masentavaa ja ahdistavaa. Kauan haaveilemani frettikin olisi itselleni hyvin aktivoiva, voisi kulkea ulkona yhdessä ja tutustua muihin fretti ihmisiin. Itselläni kun nuo ystävätkin rajoittuvat siihen yhteen joten uusien ihmissuhteiden saaminen elämään ei olisi pahitteeksi. Nyt on sentäs ehtinyt nähdä Mariaa useammankin kerran jo loman aikana ja tiistaina käytiinkin porukalla hohtokeilaamassa.

Mutta, iloisempaan asiaan suuren angstin päälle. Ihanaiset kissapoikanikin täyttivät jo 10 vuotta! Kärsin lievää ikäkriisiä niidenkin suhteen ja käytin heitä torstaina lääkärissäkin ihan vain tarkistaakseni ettei piilevästi ole tulossa mitään vanhuuden vaivoja. Hyvin onnellisena voin todeta että kissani ovat täydellisen terveitä ja menisivät kuulemma hyvin vuosia ikäistään nuoremmista joten ehkä tässä on vielä pitkää ikää tiedossa. :) Kovasti saivat kehuja vahvasta lihaksistosta ja upeasta turkista, tuntuivat kovasti olevan lääkärin mieleen. ^^ Romeon virtsarakkokin ultrattiin kun pyysin eikä mitään hälyyttävää näkynyt vaikka lopetin lääkeruuankin jo alkukesästä. Nyt saa kunnon liharuokaa ja yhden karpaloisen lääkenamin päivässä. Olen pienistä karvalapsistani hyvin ylpeä. <3

 

Luonnollisestikkin muutaman kuukauden sisään on mahtunut myös shoppailua, uusi vaatekaappi ja uutta sisältöä, useita Lip Servicen ihanuuksia muun muassa. Olen oppinut tykkäämään myös vihreästä. Teen niistä ihan oman postauksensa kun tämä tuntojen purkaminen muuten taas tunnetusti venähti.

Täydellisyys on ruma sana

Jotenkin nyt on tullut taas vastaan aivan älyttömästi näitä "uuu julkkuja ilman meikkiä, wautsi wau"- kuvia. Ihmettelen vain... miksi meikitön nainen on niin kummallinen näky?

Tässä maailmassa nainen ei tunnu koskaan olevan riittävän hyvä. Tälläistä meikitöntä peikkoa kuten minä sanotaan rumaksi, miesmäiseksi, ajatellaan lesboksi ja sellaiseksi jota kukaan mies ei halua. Pidetään jotenkin huonompana ihmisenä kun "en pidä huolta itsestäni" eli käytä puolta päivää siihen että vedän pakkelia naamaan ja laitan tukkaa.

Fine.

Jos alkaisin meikata joka ikinen päivä, näyttävästi...todennäköisesti kommentit muuttuisivat siihen että herran jesta tuo käyttää ihan liikaa meikkiä, ei tommoinen ole kaunista, ruma huora, itsetunto ongelmainen, ei kehtaa lähteä ulos ilman meikkiä. Tai se että annan sitten virheellistä kuvaa itsestäni, joku mies kuvittelee minut kauniiksi ja kun näkeekin ilman meikkiä niin herran jestas, toltako se oikeasti näyttääkin. Sama kun lukee miesten kirjoituksia siitä kuinka push up liivien käyttäminen on kauheaa sumuttamista... Siis haloo, menette vähän vikaan jos mietitte ihmisestä vain kuppikokoa.

Liikaa meikkiä, liian vähän meikkiä on ihan sama kuin painon kanssa tappeleminen. Mutta ainut johon asia oikeasti vaikuttaa on sinä itse. Jokainen elää täällä vain itseään varten, ei miellyttämässä muita. Jos nautit meikkaamisesta ja se saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi, anna mennä. Mitä sitten jos paino on vähän ylä tai alakanttiin, kunhan olet terve ja sinut itsesi kanssa? Ehkä se sopii sinulle. Miksi pitäisi alkaa muokata itseään jotain muita varten?

Olen aina saanut kuulla siitä että olen ruma, liian pitkä, liian laiha, liian lihava... Akne on vaivannut varmaan 15 vuotta eikä se varmaan ole ihan heti tästä loppumassakaan, mutta en anna sen häiritä. Minkäs noille mahtaa.
Minulla on kierot silmät, ihan eri paria olevat hörökorvat, kohlo nenä, arpia, revityt kynnet eikä kroppakaan ole missään missimitoissa. Kannan itseni silti ylpeydellä, en ehkä ole maailman mielestä täydellinen mutta itselleni olen juuri hyvä näin. Olen jo kauan sitten teininä todennut että jos en kelpaa muille sellaisena kuin olen, eivät he ole sellaisia ihmisiä joita elämääni edes kaipaisin.

Minua säälittää tämä maailma johon nuoret kasvavat hirvittävien ulkonäköpaineiden kanssa. Ulkonäkö ihanteet on vaihdellut kautta aikojen, ennen naisen piti olla pullea, sitten korsetilla kasaan kurottu, suhteettoman laiha ja nykyään tämä fitness intoilu. Oikeasti ihmiset, miettikää mikä teille on todella hyväksi, ei teidän kuulu mennä siihen muottiin mihin muut sanoo. Julkkujen kuviakin muokataan aivan älyttömästi lehtiä varten, kaikki ihmiset ovat muka täysin virheettömiä. Kukaan ei ole täydellinen, täydellisyys on vain monien ihmisten harhaluulojen luoma illuusio.

Olet uniikki ja siksi olet kaunis.

Olen hengissä...

     Tai ainakin vihdosta ja viimein taas tuntuu siltä. Edeltävät kuukaudet on mennyt raataen töissä ja manaten kun mikään asia ei toimi niin kuin pitäisi. Vapaa-aika mennyt pitkälti nukkuessa joten minua ei ole näkynyt oikeastaan missään työpaikan tai kämpän ulkopuolella. 
 
     Viime kuussa mummu kuoli ja se otti koville, todella koville, olihan mummu miulle tärkeimpiä ihmisiä elämässä enkä vieläkään osaa ajatella ettei hän ole kotonaan, ettei minulla enää ole mummolaa johon paeta maailmalta kaikkea pahaa. Enää ei saa juoda aivan liikaa kahvia ja jutella mummun kanssa päivät pitkät, tietäen että oli mieli kuinka pohjamudissa sinne mennessä, hymyilevänä pääsi aina kotiin. Yläaste aikaan kun tunnuin puolittain asuvan mummun luona, sanoi aina että olen kuin "Myrskyn merkki allakan nurkassa" tai "Murtunut kalossi sortuneen jalassa".. Yläaste olikin elämäni hirveimmät 3 vuotta, silloin masennukseni oli pahimmillaan enkä varmaan olisi kirjoittamassa tätä jos mummu ei olisi pitänyt minua siipiensä suojassa.

      Loppu kuusta olin muutaman päivän vanhempien luona, jotta pääsin mummun siunaustilaisuuteen. Uurnan lasku on sitten joskus, jos en pääse viemään haudalle pelargoniaa niin ostan sellaisen ainakin itselle parvekkeelle. 
     Oli todella vaikeaa olla 4 yötä poissa kotoa, ilman kissoja... Onneksi porukoiden kissa sentäs oli pari päivää miulle sijaisvauvana ennen kuin se piti viedä evakkoon allergisten vieraiden takia. Ensimmäinen kerta kun näin Sulon muuten kuin kuvissa ja se oli niiiin ihana! <3 Oikein kyljen kyhnyttäjä ja niin tyytyväinen kun pääsi jonkun viereen nukkumaan. Mein äitee on allerginen kissoille, joten Sulolla on porttikielto niiden makkariin, eikä iskä taas ole niin kissaihminen.. Joten taisi olla Sulollekkin hiukka luxusta kun sai jonkun kanssa nukkua eikä toinen koskaan väsynyt rapsutteluun. :) Hiukan kuulin väärin kun äitee käytti nimitystä Sulo Suppura... minä kuulin Sulo Suttura. xD 

Sulo "Suttura"

     Reissusta paluun jälkeen olinkin töissä 2 päivää kun todettiin koulunkin puolesta että nyt riitti. Etsin uuden työpaikan ja nyt olenkin saanut pitää pari viikkoa ihan lomaa. Tulikin ihan tarpeeseen, siinä vaiheessa kun varmistui ettei minun tarvitse vanhaan työpaikkaan enää mennä, tuntui että harteilta lähti valtavasti taakkaa ja olen ollut taas kun eri ihminen. Olen saanut taas olla puhtaasti minä, saanut tehdä omia juttujani jotka ovat muuten odottaneet päivää jolloin on energiaa ja keskittymiskykyä. Olen ollut pirteämpi ja erittäin happy happy joy joy ihan jo sen takia että saan oikeasti pukeutua juuri niin kuin haluan. Uudessa työpaikassa ei haitannut ollenkaan jos pukeutuu erikoisesti, päinvastoin suorastaan kannustettiin. 

      Kyllä tuossa taas töitä hakiessa totesi, että huvittavaa kuinka mie kelpaan työntekijäksi vallanmainiosti, siis paperilla. Yhden liikkeen kanssa meinaan laittelin sähköpostia ja oltiin tyyliin soppareiden kirjoitusta vaille valmiit että menen niille töihin, mutta siinä vaiheessa kun menin liikkeeseen käymään, sain vastaani sellaisen ulkonäkö saarnan ja ylenkatsomisen ettei ole kyllä tullut vastaan vähään aikaan. Eipä sinänsä, jos heti esittelyn jälkeen pomo kysyy meinaanko tulla tämän näköisenä töihin, en olisi sinne enää mennyt vaikka olisi ottanutkin. Naama lävistykset, rastat ja pukeutumistyyli (oli silloin vielä tylsät vaatteet) ei miellyttänyt, mutta ihan kuin huulikorutkaan tuosta mihinkään häviäisivät. 
     En kuulemma sovi asiakaspalveluun, pelottaisin vielä vanhoja asiakkaita. Hei haloo, missä maailmassa tuo oikein elää? Nyt on sentäs vuosi 2015 ja asutaan Tampereella missä on jos jonkin moista hiihtäjää, luulisi vanhusten tottuneen. Huomioiden vielä, että mie olen ollut kauppahallissa töissä keesitukalla/rastoilla, plattari bootseilla ja minimekoissa eikä kukaan vanhus kaihtanut, päin vastoin tykkäsivät minusta kovin, tervehtivät edelleen jos törmätään.
     Monesti tuntuvat olevan suvaitsevaisempia kuin nämä keski-ikäiset, vanhuksista kun on enemmänkin jännää että joku näyttää erikoiselta, ei heidän aikana ollut tuollaista ei, olisi tullut satikutia jos olisi värjännyt tukkansa siniseksi jne jne. Suhtautuvat asiaan positiivisesti, uteliaasti ja hämmästellen, he uskaltavat kysellä ja kehua. 
     Kuten todettua, olen viettänyt todella paljon aikaa mummuni kanssa minkä myötä tottunut ja tykästynyt vanhempien ihmisten seuraan. Kauppahallissa tykkäsivät kun oikeasti keskustelin heidän kanssaan ihan mistä vain, varmastikkin osalle heistä kauppareissut on sosiaalisin tapahtuma kalenterissa  kun vierailevia sukulaisia tai ystäviä ei ole. Silloin kun asuin vielä vanhainkodin lähellä, kävin joskus Inskun ja kaverin koiran kanssa siellä piristämässä päivää. Että sellainen mummojen pelottelija. :D Eipä minun maailmani tuohon työpaikkaan kaadu.

     Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa, tässä lyhyen lomailuni aikana olen saanut otettua jopa yhden asukuvankin! Pakotin itseni kärsimään vapputorille, ihan vain siksi että oli aivan pakko löytää uudet aurinkolasit eikä sopivia tuntunut taas löytyvän mistään. Vapputorilla kun noita arskoja myyviä kojuja tuntuu olevan aina ihan miljoona joten kokeilemaan onnea. Koska keli oli suhteellisen suotuisa, päätin sonnustautua hameeseen, kaikista lyhyinpään mahdolliseen vielä. :D Tällä taitaa olla mittaa huimat 20cm, eli jos roikottaa mahdollisimman lanteilla niin peittää pakarat juuri ja juuri jos seisoo suorassa. Eli jos ei tahdo perseen saati muiden paikkojen vilkkuvat, ei parane kumarrella. xD Itse hankin tutun ihan tätä hametta ajatellen, toki tuo menee passelisti myös muiden laskostettujen roiskeläppien alle, PVC tutuni alla tuo on ihan unelma. <3 
     Ihanaa että uuteen työpaikkaan saa pukeutua vapaasti, pääsen käyttämään pitkään henkarissa roikkuneita hameitakin. Vanhassa paikkaa olisi olleet vähän epäkäytännöllisiä plus perse umpijäässä kun joutuu työskentelemään varastolla.

RASTAT: Hand made by Mau

TOPPI: Lip Service - Circuit City (eBay)

MINARI: Lip Service - Patent Vinyl "Itty Bitty"(eBay)

TUTU: Hell Bunny (Cybershop)

SUKKIKSET:  H&M (Goottikirppis)

KENGÄT: Demonia Kera (Goottikirppis)

     Lipparin Midnight blue pvc on ihana. <3 Aivan täydellisen sininen. 

     Kuvassa näkyy meidän huiman tilava olkkari. Alkuperin oli makkarina, mutta meidän 140cm leveä sänkykin valtasi koko huoneen tehden parvekkeelle menemisen hankalaksi joten vaihdoimme huoneet päikseen. Mies toki tykkää tästä ratkaisusta ihan jo senkin takia että saa oman suljetun leffateatterin halutessaan, pimennysverhot ikkunaan ja ovi kiinni niin ei pompi kissatkaan ruudun edessä. 

     Tahtoisin kyllä pistää vaihtoon koko huoneen kalustuksen, se saattaakin sitten olla haastavampi projekti kun edes riittävän isoa tv tasoa ei tunnu löytyvän sitten millään, saatikka hyllyä monelle sadalla dvd ja bluray leffalle. Pitääkö sitä oikesti kohta rakentaa sekin itse perkele.. Samalla voisin tehdä kissoillekkin uuden puun kun en mistään löydä sopivaa. :D Verstas pystyyn ja ensiapulaukku esiin! 

     Olin Marialla yökyläilemässä jotta saatiin ajan kanssa laitettua tukka kuntoon hautajaisia varten. Ei siinä mennytkään taas kun 8 tuntia, mutta eipähän tarvinut yksin näpertää, Maria tekee kuitenkin parempia lettejä kuin mie. Reilun kuukauden ne ehtivät keikkua päässä ennen kuin totesin että alkavat pyöriä juurista niin paljon että katkovat pian hiukset. Joten torstaina kun käytettiin Matiaksen veljen saunaa (hän on Japanissa työmatkalla, vähänkö kade!) käytin varmaan lähemmäs 2 tuntia noiden irrottamiseen! En tajua miten siinäkin voi mennä noin pirun kauan, osa tukkaa oli kyllä tullut niin sinuiksi rastansa kanssa että sai nykiä hetken että suostuivat irtautumaan toisistaan. Onneksi pääsi suoraa sit pesulle ja saunaan niin Matiaskaan ei ehtinyt kuvailla Maija Vilkkumaata muistuttavaa harakanpesä tukkaa joka tuosta kuoriutuu lettien auki harjaamisen jälkeen. Tällä hetkellä vain oma tukka masentaan niin valtavasti, tyhmä tylsä pitkä tukka, näytän ihan liian normaalilta. :D Pitäisi pian suunnata taas perinteiselle lauantain anoppila reissulle, katsotaan saisiko tämän saunareissun jälkeen päätettyä mitä tälle tukalleni taas tekisin.

     Maanantaina uusi työ ja uudet kujeet, tässä vielä meidän linssiluteet. ^^