Tämä on loppu elämäni ensimmäinen päivä

Ainakin siltä se tuntui kun uutena vuotena mietti elämää eteenpäin... Syy siihen miksi vuoden vaihde tuntui erityisen merkittävältä on työkyvyttömyyseläkkeen päättyminen ja työttömäksi siirtyminen, olenhan kuitenkin ollut eläkkeellä koko täysi-ikäisyyteni ajan joten esim. toimeentulo on ollut kohtalainen ja vakaa vaikka onkin vain kotona. Titteliin "työtön" siirtyminen tuntui siis hyvin oudolta ja hankalalta kun on työkkärin kanssa pelaamisesta ihan pihalla. Oppia ikä kaikki.

Terapiakin loppui, ainakin kelan tukemana. Ei sillä että nykyään olisi niin suurta tarvetta käydä, ihan mieluusti luovuttaa aikansa jollekkin sellaiselle joka todella sen tarvitsee, tiedän että omalle loistavalle ja ihanalle terapeutillenikin olisi tulijoita enemmän kuin tarpeeksi. Käytyään terapiassa yli kymmenen vuotta kerran pari viikossa sen päättyminen tuntuu todella haikealta, varsinkin kun on 8 vuotta siitä ollut saman ihmisen hellässä huomassa niin se tuntuu hyvän ystävän menettämiseltä. Itsellänihän ei tunnetusti ole minkään sorttista ajan tajua ja varsinkin näin kotona ollessa päivät menettävät merkityksensä (hyvä kun välillä tajuaa edes missä kuussa mennään) niin itselläni terapia ajat ovat toimineet myös hyvänä kalenterina, tyylillä "onkohan tänään torstai?... ei, kävin terapeutilla toissa päivänä joten on pakko olla keskiviikko." :D En häpeä sitä että olen masentunut ja muuten ongelmallinen tapaus, elämän murjoma ihminen. Suosittelen terapiaa vahvasti kaikille joilla on elämänsa hallintaan vaikuttavia ongelmia esimerkiksi juuri masennuksen, yksinäisyyden, ahdistuksen tai vaikka pelkotilojen kanssa. Olkoon kyseessä vaikka syömishäiriö tai elämässä kohdannut kriisi, puhuminen voi oikeasti auttaa, kunhan jaksaa sinniä sen että hakee apua. Aikoinani kun päädyin tälle terapautille olin kuin murtunut kalossi sortuneen jalassa. En osannut osoittaa minkään sorttisia tunteita eikä elämässä mikään tuntunut miltään, pelkkä tyhjä kuori joka olisi vain halunnut kuihtua pois. Toki olen edelleen asteikossa vakavasti masentunut, mutta olen oppinut elämään ja olen oikeasti perkeleen ylpeä siitä kuinka paljon olen edistynyt vuosien aikana siitä mitä olin.

Tälläinen avautumis kirjoitus taasen, kamerassa odottaa kyllä kuvia uudesta tukasta ja parin edellisen iltahuvin meikkauksista. :) Seuraava postaus niistä, jääköön elämän angstaus omaksi osiokseen. :D

Stressi, ahdistus, paniikki...

Paljon on tapahtunut elämässä edellisten hiljaisuudessa vietettyjen kuukausien aikana. Vaihdoin työharjoittelupaikkaa keväällä joten minulla oli reilu 4 kuukautta aikaa opetella uuteen hommaan ja suorittaa siinä sivussa 5 tutkintoa. Ette usko millainen stressi asiasta oli; vaikka minulla olikin normaalia lyhyemmät työpäivät niin tälläiselle kaltaiselleni puolikuntoiselle ihmiselle sekin oli paljon. Yleensä aina kun pääsin töistä sain mennä suorilta muutamaksi tunniksi nukkumaan, koska energiat ei kertakaikkiaan riittäneet mihinkään. Vapaapäivinä yritti saada kerättyä energiaa kodin hoitoon ja niiden miljoonan kouluhomman kirjoittamiseen jotka odottivat. 

Lopulta kuitenkin sain lokakuun alussa viimeisenkin liitteen lähetettyä pomolle arvioitavaksi. Siinä vaiheessa kun olin kolmatta päivää tehnyt ihanalla englannin kielisellä excelillä budjetti laskuja yms. totesin että riitti, tämän parempaan en pysty ja lähetin ne arvioitavaksi. Siinä vaiheessa kun sähköpostissa painoi "lähetä", tuntui että olisin pudottanut niskastani ainakin 50 kilon painoin. Olin valmis. Puolentoista vuoden jatkuvan väsymyksen, stressin, kiireen ja ahdistuksen jälkeen hommani oli hoidettu, olin vapaa. Loppu kuukausi menikin vähän sumuisessa fiiliksessä, sain arvioinnit pomolta ja palauttelin ne koululle, parin viikon päästä vietin viimeistä työpäivää ja kävin koululla arvioinneissa. 30.10 seisoin koululla todistus kourassa ja 10 vuoden yrittämisen jälkeen valmistuin viimeinkin jostain. Minusta tuli merkonomi.

Mitään isoja päättäjäiskemuja meillä ei ollut. Koulun pienimuotoisen kahvittelun jälkeen lähdettiin Matiaksen ja kissojen kanssa viettämään viikonloppua miun vanhempien luo. Pääsin katsomaan niiden uutta kämppää, äiti leipoi kaukkua ja sisaruksetkin kävi moikkaamassa. Pitihän valmistumista nyt jotenkin juhlia joten halloweenina mentiin Peurungan kylpylään uimaan kolmeksi tunniksi ja syömään buffettiin niin että napa naukui. Tyypillisen sokerihiirimäistä minulta että jälkiruokaa söi kolmea eri sorttia ja silti olisi kaivannut vielä jotain makeampaa. :D Katsoo nyt koska päästään Matiaksen kanssa ihan kaksin kylpylään, Matias joutui olemaan koko kesän töissä minkä takia  aiemmin suunniteltu käynti Ähtärissä jäi väliin joten lupaili kylpyläreissua sitten kun hänen työnsä lokakuussa loppuu ja mie valmistun. Oli kyllä osasyy siihen miksi koulun jaksoi tsempata loppuun, itse meinaan rakastan uimista. Veteen päästyäni olen kuin onnellinen pieni norppa. ^^ Mutta perinteisesti miehet ovat jossittelijoita joten ei ole kylpyläreissua näköpiirissä kuin sitten "jossain vaiheessa, nyt on huono aika mennä". Vaikka juuri käytiinkin kylpylässä niin on hiukan eri asia käydä vanhempien kanssa porukassa kuin romanttisesti kaksin. :D Kovasti olisin toivonut että siinä vaiheessa kun valmistun olisi reissu ollut jo varattuna, syntymäpäivää/valmistumista/vuosipäivää on huono juhlistaa enää puolen vuoden päästä. Tällä hetkellä vietän hyvin ansaittua "lomaa", eläke kun jatkuu vielä tämän vuoden loppuun, mutta sen jälkeen taitaa koittaa aika siirtyä työttömyyskortistoon. Siinä vaiheessa voi heittää hyvästit reissuhaaveille jos työkkäri nakittaa meidät jonnekkin. 

Syntymäpäiväkin tuli ja meni, täytin hirvittävät 26 vuotta ja kärsin suunnattomasta ikäkriisistä. Lähinnä ajatellen sitä kuinka yli neljännes vuosisata on mennyt enkä tunnu tehneen elämässä yhtään mitään, valmistuinkin vasta. Toisilla on tässä iässä parikin koulutusta, töitä takana, autot ja asunnot, kakaroita liuta. Itse olen tuntunut lähinnä valuvan sumussa 20 vuotta saavuttamatta mitään merkittävää, käymättä juuri missään. Aina puhutaan kuinka olisi kivaa tehdä sitä ja tätä, kokeilla jotain uutta mutta kuitenkin kaikki jää lopulta tekemättä. Nyt käydään joka viikonloppu miehen vanhemmilla, silloin tällöin leffassa, siinä kaikki... Ajoittain harmittaa todella paljon ettei itsellä ole ajokorttia, voisi vain hypätä autoon ja ajaa jonnekkin, nähdä uusia paikkoja, poiketa jossain ihan random museoissa tai ravintoloissa. Tai käydä tapaamassa ihmisiä joita ei ole nähnyt vuosiin, ihan vain koska "ei ole ehtinyt". Edellisen reilun vuoden aikana mitä olen asunut Tampereella en ole ehtinyt nähdä parasta kaverianikaan kuin muutaman hassun kerran, vaikka hän asuu 10 minuutin ajomatkan päässä meiltä. Bussilla olen parhaimmillaan päässyt hänelle 45 minuutissa kun sain vaihdettua bussia melkein lennosta. Siltikään energia ei koskaan tuntunut riittävän töiden jälkeen siihen että olisi lähtenyt seilaamaan busseilla. Myönnän, olen totaallisen saamaton paskiainen ja vihaan sitä. Olen juuri se joka tarvitsisi toisen ihmisen potkimaan päähän että nyt mennään, muuten masennun yksikseni kotona. Masennus tulee olemaan varmaan aina varjostamassa elämääni. Hyvin usein kotona istuessanikin minulla on pakottava tarve päästä ulos, lähteä johonkin, tehdä jotain.. mutta en vain pääse kämpästä ulos kun ei ole sitä toista joka lähtisi kanssani, joka tekisi aloitteen siihen että nyt mennään. Ei minulla ole ongelmaa lähteä kaverin kanssa esim. kaupungille lyhyellä varoitusajalla jos kaveri pyytää. Tahdoin joskus koiran, silloin olisi pakko lähteä ulos + tykkään ulkoilla koiran kanssa, yksin kävely ilman mitään päämäärää on vain niin masentavaa ja ahdistavaa. Kauan haaveilemani frettikin olisi itselleni hyvin aktivoiva, voisi kulkea ulkona yhdessä ja tutustua muihin fretti ihmisiin. Itselläni kun nuo ystävätkin rajoittuvat siihen yhteen joten uusien ihmissuhteiden saaminen elämään ei olisi pahitteeksi. Nyt on sentäs ehtinyt nähdä Mariaa useammankin kerran jo loman aikana ja tiistaina käytiinkin porukalla hohtokeilaamassa.

Mutta, iloisempaan asiaan suuren angstin päälle. Ihanaiset kissapoikanikin täyttivät jo 10 vuotta! Kärsin lievää ikäkriisiä niidenkin suhteen ja käytin heitä torstaina lääkärissäkin ihan vain tarkistaakseni ettei piilevästi ole tulossa mitään vanhuuden vaivoja. Hyvin onnellisena voin todeta että kissani ovat täydellisen terveitä ja menisivät kuulemma hyvin vuosia ikäistään nuoremmista joten ehkä tässä on vielä pitkää ikää tiedossa. :) Kovasti saivat kehuja vahvasta lihaksistosta ja upeasta turkista, tuntuivat kovasti olevan lääkärin mieleen. ^^ Romeon virtsarakkokin ultrattiin kun pyysin eikä mitään hälyyttävää näkynyt vaikka lopetin lääkeruuankin jo alkukesästä. Nyt saa kunnon liharuokaa ja yhden karpaloisen lääkenamin päivässä. Olen pienistä karvalapsistani hyvin ylpeä. <3

 

Luonnollisestikkin muutaman kuukauden sisään on mahtunut myös shoppailua, uusi vaatekaappi ja uutta sisältöä, useita Lip Servicen ihanuuksia muun muassa. Olen oppinut tykkäämään myös vihreästä. Teen niistä ihan oman postauksensa kun tämä tuntojen purkaminen muuten taas tunnetusti venähti.

Olen hengissä...

     Tai ainakin vihdosta ja viimein taas tuntuu siltä. Edeltävät kuukaudet on mennyt raataen töissä ja manaten kun mikään asia ei toimi niin kuin pitäisi. Vapaa-aika mennyt pitkälti nukkuessa joten minua ei ole näkynyt oikeastaan missään työpaikan tai kämpän ulkopuolella. 
 
     Viime kuussa mummu kuoli ja se otti koville, todella koville, olihan mummu miulle tärkeimpiä ihmisiä elämässä enkä vieläkään osaa ajatella ettei hän ole kotonaan, ettei minulla enää ole mummolaa johon paeta maailmalta kaikkea pahaa. Enää ei saa juoda aivan liikaa kahvia ja jutella mummun kanssa päivät pitkät, tietäen että oli mieli kuinka pohjamudissa sinne mennessä, hymyilevänä pääsi aina kotiin. Yläaste aikaan kun tunnuin puolittain asuvan mummun luona, sanoi aina että olen kuin "Myrskyn merkki allakan nurkassa" tai "Murtunut kalossi sortuneen jalassa".. Yläaste olikin elämäni hirveimmät 3 vuotta, silloin masennukseni oli pahimmillaan enkä varmaan olisi kirjoittamassa tätä jos mummu ei olisi pitänyt minua siipiensä suojassa.

      Loppu kuusta olin muutaman päivän vanhempien luona, jotta pääsin mummun siunaustilaisuuteen. Uurnan lasku on sitten joskus, jos en pääse viemään haudalle pelargoniaa niin ostan sellaisen ainakin itselle parvekkeelle. 
     Oli todella vaikeaa olla 4 yötä poissa kotoa, ilman kissoja... Onneksi porukoiden kissa sentäs oli pari päivää miulle sijaisvauvana ennen kuin se piti viedä evakkoon allergisten vieraiden takia. Ensimmäinen kerta kun näin Sulon muuten kuin kuvissa ja se oli niiiin ihana! <3 Oikein kyljen kyhnyttäjä ja niin tyytyväinen kun pääsi jonkun viereen nukkumaan. Mein äitee on allerginen kissoille, joten Sulolla on porttikielto niiden makkariin, eikä iskä taas ole niin kissaihminen.. Joten taisi olla Sulollekkin hiukka luxusta kun sai jonkun kanssa nukkua eikä toinen koskaan väsynyt rapsutteluun. :) Hiukan kuulin väärin kun äitee käytti nimitystä Sulo Suppura... minä kuulin Sulo Suttura. xD 

Sulo "Suttura"

     Reissusta paluun jälkeen olinkin töissä 2 päivää kun todettiin koulunkin puolesta että nyt riitti. Etsin uuden työpaikan ja nyt olenkin saanut pitää pari viikkoa ihan lomaa. Tulikin ihan tarpeeseen, siinä vaiheessa kun varmistui ettei minun tarvitse vanhaan työpaikkaan enää mennä, tuntui että harteilta lähti valtavasti taakkaa ja olen ollut taas kun eri ihminen. Olen saanut taas olla puhtaasti minä, saanut tehdä omia juttujani jotka ovat muuten odottaneet päivää jolloin on energiaa ja keskittymiskykyä. Olen ollut pirteämpi ja erittäin happy happy joy joy ihan jo sen takia että saan oikeasti pukeutua juuri niin kuin haluan. Uudessa työpaikassa ei haitannut ollenkaan jos pukeutuu erikoisesti, päinvastoin suorastaan kannustettiin. 

      Kyllä tuossa taas töitä hakiessa totesi, että huvittavaa kuinka mie kelpaan työntekijäksi vallanmainiosti, siis paperilla. Yhden liikkeen kanssa meinaan laittelin sähköpostia ja oltiin tyyliin soppareiden kirjoitusta vaille valmiit että menen niille töihin, mutta siinä vaiheessa kun menin liikkeeseen käymään, sain vastaani sellaisen ulkonäkö saarnan ja ylenkatsomisen ettei ole kyllä tullut vastaan vähään aikaan. Eipä sinänsä, jos heti esittelyn jälkeen pomo kysyy meinaanko tulla tämän näköisenä töihin, en olisi sinne enää mennyt vaikka olisi ottanutkin. Naama lävistykset, rastat ja pukeutumistyyli (oli silloin vielä tylsät vaatteet) ei miellyttänyt, mutta ihan kuin huulikorutkaan tuosta mihinkään häviäisivät. 
     En kuulemma sovi asiakaspalveluun, pelottaisin vielä vanhoja asiakkaita. Hei haloo, missä maailmassa tuo oikein elää? Nyt on sentäs vuosi 2015 ja asutaan Tampereella missä on jos jonkin moista hiihtäjää, luulisi vanhusten tottuneen. Huomioiden vielä, että mie olen ollut kauppahallissa töissä keesitukalla/rastoilla, plattari bootseilla ja minimekoissa eikä kukaan vanhus kaihtanut, päin vastoin tykkäsivät minusta kovin, tervehtivät edelleen jos törmätään.
     Monesti tuntuvat olevan suvaitsevaisempia kuin nämä keski-ikäiset, vanhuksista kun on enemmänkin jännää että joku näyttää erikoiselta, ei heidän aikana ollut tuollaista ei, olisi tullut satikutia jos olisi värjännyt tukkansa siniseksi jne jne. Suhtautuvat asiaan positiivisesti, uteliaasti ja hämmästellen, he uskaltavat kysellä ja kehua. 
     Kuten todettua, olen viettänyt todella paljon aikaa mummuni kanssa minkä myötä tottunut ja tykästynyt vanhempien ihmisten seuraan. Kauppahallissa tykkäsivät kun oikeasti keskustelin heidän kanssaan ihan mistä vain, varmastikkin osalle heistä kauppareissut on sosiaalisin tapahtuma kalenterissa  kun vierailevia sukulaisia tai ystäviä ei ole. Silloin kun asuin vielä vanhainkodin lähellä, kävin joskus Inskun ja kaverin koiran kanssa siellä piristämässä päivää. Että sellainen mummojen pelottelija. :D Eipä minun maailmani tuohon työpaikkaan kaadu.

     Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa, tässä lyhyen lomailuni aikana olen saanut otettua jopa yhden asukuvankin! Pakotin itseni kärsimään vapputorille, ihan vain siksi että oli aivan pakko löytää uudet aurinkolasit eikä sopivia tuntunut taas löytyvän mistään. Vapputorilla kun noita arskoja myyviä kojuja tuntuu olevan aina ihan miljoona joten kokeilemaan onnea. Koska keli oli suhteellisen suotuisa, päätin sonnustautua hameeseen, kaikista lyhyinpään mahdolliseen vielä. :D Tällä taitaa olla mittaa huimat 20cm, eli jos roikottaa mahdollisimman lanteilla niin peittää pakarat juuri ja juuri jos seisoo suorassa. Eli jos ei tahdo perseen saati muiden paikkojen vilkkuvat, ei parane kumarrella. xD Itse hankin tutun ihan tätä hametta ajatellen, toki tuo menee passelisti myös muiden laskostettujen roiskeläppien alle, PVC tutuni alla tuo on ihan unelma. <3 
     Ihanaa että uuteen työpaikkaan saa pukeutua vapaasti, pääsen käyttämään pitkään henkarissa roikkuneita hameitakin. Vanhassa paikkaa olisi olleet vähän epäkäytännöllisiä plus perse umpijäässä kun joutuu työskentelemään varastolla.

RASTAT: Hand made by Mau

TOPPI: Lip Service - Circuit City (eBay)

MINARI: Lip Service - Patent Vinyl "Itty Bitty"(eBay)

TUTU: Hell Bunny (Cybershop)

SUKKIKSET:  H&M (Goottikirppis)

KENGÄT: Demonia Kera (Goottikirppis)

     Lipparin Midnight blue pvc on ihana. <3 Aivan täydellisen sininen. 

     Kuvassa näkyy meidän huiman tilava olkkari. Alkuperin oli makkarina, mutta meidän 140cm leveä sänkykin valtasi koko huoneen tehden parvekkeelle menemisen hankalaksi joten vaihdoimme huoneet päikseen. Mies toki tykkää tästä ratkaisusta ihan jo senkin takia että saa oman suljetun leffateatterin halutessaan, pimennysverhot ikkunaan ja ovi kiinni niin ei pompi kissatkaan ruudun edessä. 

     Tahtoisin kyllä pistää vaihtoon koko huoneen kalustuksen, se saattaakin sitten olla haastavampi projekti kun edes riittävän isoa tv tasoa ei tunnu löytyvän sitten millään, saatikka hyllyä monelle sadalla dvd ja bluray leffalle. Pitääkö sitä oikesti kohta rakentaa sekin itse perkele.. Samalla voisin tehdä kissoillekkin uuden puun kun en mistään löydä sopivaa. :D Verstas pystyyn ja ensiapulaukku esiin! 

     Olin Marialla yökyläilemässä jotta saatiin ajan kanssa laitettua tukka kuntoon hautajaisia varten. Ei siinä mennytkään taas kun 8 tuntia, mutta eipähän tarvinut yksin näpertää, Maria tekee kuitenkin parempia lettejä kuin mie. Reilun kuukauden ne ehtivät keikkua päässä ennen kuin totesin että alkavat pyöriä juurista niin paljon että katkovat pian hiukset. Joten torstaina kun käytettiin Matiaksen veljen saunaa (hän on Japanissa työmatkalla, vähänkö kade!) käytin varmaan lähemmäs 2 tuntia noiden irrottamiseen! En tajua miten siinäkin voi mennä noin pirun kauan, osa tukkaa oli kyllä tullut niin sinuiksi rastansa kanssa että sai nykiä hetken että suostuivat irtautumaan toisistaan. Onneksi pääsi suoraa sit pesulle ja saunaan niin Matiaskaan ei ehtinyt kuvailla Maija Vilkkumaata muistuttavaa harakanpesä tukkaa joka tuosta kuoriutuu lettien auki harjaamisen jälkeen. Tällä hetkellä vain oma tukka masentaan niin valtavasti, tyhmä tylsä pitkä tukka, näytän ihan liian normaalilta. :D Pitäisi pian suunnata taas perinteiselle lauantain anoppila reissulle, katsotaan saisiko tämän saunareissun jälkeen päätettyä mitä tälle tukalleni taas tekisin.

     Maanantaina uusi työ ja uudet kujeet, tässä vielä meidän linssiluteet. ^^

Riisu pois jo arkipaita, jotain kiiltävää päälle laita

Ihanaa kun pitkästä aikaa saa istua ihan zombina tietokoneella ja ryystää aamukahvia. Aivoissa ei liiku kertakaikkisesti mitään, ei murhetta kouluasioista eikä ehdi vielä pohtia töitäkään joten ehkä sitä voi hetken vain ottaa iisisti ja keskittyä vihdoin kirjoittamiseen.

Tosiaan, Samhain ts Halloween oli eilen ja me Matiaksen kanssa perinteisesti kävimme juhlimassa vuosi päivää syömisen merkeissä. American Diner jaksaa aina panostaa teeman mukaiseen sisustukseen, harmi vain että tänä vuonna paikan päällä oli todella paljon lapsi perheitä joten meteli oli sen mukainen. Itse olisin halunnut mennä käymään Tampereen kissakahvila Purnauskiksen avajaisiin, mutta Matias halusi ei innostunut asiasta juurikin "koko perheen tapahtuma" maininnan takia. Mutta ehdottomasti kissakahvilaan on jossakin vaiheessa päästävä. ^^

Matias vinoili eilisen pynttäytymisen kestosta, mutta mielestäni jos jokin päivä vuodesta ansaitsee pynttäytymistä niin se on Halloween. <3

 RASTAT: Hand made by Mau

BOLERO: Lip Service - Millenium Moon (Iris Noir)

VYÖTÄRÖKORSETTI: Lip Service - Oil Spill (eBay)

TOPPI: Lip Service - Circuit City (eBay)

HAME: Lip Service - Black Diamond Dynasty (Goottikirppis)

LEGGINGSIT: Lip Service - In Control (eBay)

Mau rakastaa mufkeaa tukkaa <3

Olen ollut nyt todella huono valokuvaaja, lähinnä kai siksi että on aina ollut niin väsynyt tai kiireinen, kämpässä niin kaaosta ettei mahdu mihinkään. :D Toiset asiat ovat kuitenkin olleet must kuvattavia ja raastavat mieltä koska ovat edelleen vailla ikuistusta, esim löytämäni Bio Threat housut... :P

Taffin Steampunk bileissä kävin ja asun kuvaaminen ennen lähtöä tietysti unohtui, eikä valomerkin jälkeen kotiin könytessään enää jaksanut, saati meikki olisi varmaan ollut aivan eri luokkaa siinä vaiheessa iltaa. Mutta mahtava ilta, pitkästä aikaa kun oltiin koko kaveri poppoo kasassa. Valkeakoskella asuessa oli niin eristyksissä ja nytkin kun asun taas Tampereen nurkilla niin kaikilla tuntuu olevan niin meno päällä ettei kenestäkään kuulul mitään. Joten sielläkin tämä hetkeen pysähtyminen oli aivan paikallaan ja ainakin minä ja Maria olimme onnesta soikeina kun matkasimme kohti kotia. Pitäisi olla useammin tälläisiä iltoja.

Syntymäpäiväkin tuli ja meni, hiukan masentuneissa merkeissä. Iski ikäkriisi kun tuli täyteen neljännes vuosisata ja mietti mitä sitä oikeasti on sen aikana ehtinyt tehdä ja saavuttaa. Kelloni tuntuu jätättävän. Syntymäpäivät on itselleni aina muutenkin vaikeita ja se että ihmiset jotka eivät muuten ole kanssani puheissa koko vuotena katsovat tarpeelliseksi onnitella Facebookissa, vain siksi koska se nyt ilmoittaa että on toisen syntymäpäivä. Epäilen että minuakin onnitelleista ihmisistä tasan siskoni olisi onnitellut ilman tuota muistutusta. Synttärit kuluivat töissä ja yksin kotosalla, onnitelleiksi lasketaan mies, sisko ja appivanhemmat. Ei kovin hääviä vai mitä? Enemmän alkaa aina surettaa se että nykyään mummukaan ei soita onnitellakseen, ennen soitti kaikkina mahdollisina pyhinä, mutta alzheimerin takia ei enää muista, en tiedä tunnistaako minua edes enää. Asia tekee minut äärettömän surulliseksi, mummu kuitenkin oli minulle maailman tärkein ihminen nuoruusvuosieni ajan ja meidän kemiamme toimivat. Nykyään keskustellessa sitä hauskaa ja aina piristävää mummoa ei enää näy, vain ontto kaiku menneestä. Hiljattain löytynyt aivokasvainkaan ei varmasti auta asiaa.

Äiteeltä ja toiselta mummolta sain syntymäpäivä lahjaksi rahaa EMPn tilausta varten, ja yhdistin siihen myös appivanhemmilta saadut varat. Ostin itselleni pari tpaitaa töihin, uuden hupparin sekä ensimmäisen Iron Fistin vaatteeni josta on pakko todeta että mitoitus on todella kummallinen. Muut vaatteet oli kokoa XL, tämä L ja hiha aukoiltaan paita jäi niin väljäksi että hyppäisi varmaan koko tissi sen kautta pihalle jos ei olisi liivejä alla. Toppi on myös aika lyhyt, jos sattuisi olemaan mahakkaampi ihminen niin varmaan jäisi napapaidaksi. Mutta printti on söpö eikä minun onneksi tarvitse pienentä sitä kuin vähän ylimmän riekaleen kohdalta.

Pari hehkeää kuvaa näistä, huomaa kyllä etten ole mitenkään aamu ihminen. :D Päätin kuitenkin olla reilu ja valita Iron Fistin paita kuvastakin sen jossa en ole alushoususilteen. Eipä sillä, ei pitsipöksyissä ole mitään vikaa. ;)

 

HUPPARI: Gothicana -  Corded Hood (EMP)

 TOPPI: Iron Fist - Count Catula (EMP)

 TPAITA: Heartless - Hell Cat (EMP)

 TPAITA: - Fledermaus Skelett (EMP)

Liityin samalla myös Backstage clubiin niin saa vuoden tilailtua tavaraa ilman postikuluja, en nyt tiedä onko tuosta varsinaisesti mitään muuta iloa kun mainostetut kaupanpäälliset ym ei vaikuta kovin hääppöisiltä. Mutta saa toisista kamoista sentäs alennusta.

Loppukevennykseksi taas kissa tunkemassa kuvaan ja minun muikea ilme. Näyttää kuin Romeo tuijottaisi kovin vakavana tissiä. :DDD

Mennyttä ja tulevaa

 Kopioitu Misantrellan blogista, oli vain pakko saada täyttää itsekkin. :D

 

20 vuotta sitten... 

 

- Dramaattisesti aloitettuna, kuolin. :D Tipahdin siskon kanssa leikkiessä lampeen ja hukuin, isi kuitenkin pelasti ja elvytti takaisin. <3 En tiedä johtuuko nykyinen silmäni vika mahdollisesti tästä tapahtumasta.

-Elämä oli yksinkertaista, olinhan neljä vuotias.

-Asuimme isäni kotitilalla, harmillisen kaukana muista ikäisistäni.

-Meillä oli paljon elikoita! Pari koiraa, kissoja, kanoja ja ankkoja... Ankat on edelleenkin ihania otuksia. ^^ 

Itselläni on hyvin vähän kuvia lapsuudesta/nuoruudestani mutta tässä olen alta kouluikäisenä

 

15 vuotta sitten... 

 

 -Olin yksinäinen ja syrjitty koulussa.

-Kaikki vaatteet oli jonkun vanhoja, äidin, siskon, serkun, tädin, veljen.. tämä oli kamalaa, en koskaan näyttänyt itseltäni ja se vaikutti itsetuntooni

-Akne alkoi vaivata...

-... ja minusta alkoi tulla "nainen" vaikka olin 9 vuotias. Tämä ei taas ollenkaan auttanut koulukiusaamisen suhteen, yritä olla ala-aste ikäinen joka on alipainoinen, törkeän pitkä ja omaa rinnat..
-Kasvoin nopeasti joten käveleminen oli tuskaista kasvukipujen takia (raskausarpia polvissa ry) ja selkäni kasvoi todella kieroon ja aiheutti ongelmia. 

10 vuotta sitten... 

 

-Olin todella masentunut ja itsetuhoinen...

-Ja täydellisen yksin kotona ja koulussa siskoni muutettua pois.

-Aloin käydä terapiassa ensimmäistä kertaa, äidiltä salaa.

-Lintsasin paljon koulusta, viettäen ajan pitkälti yksin ulkona tai ihanan rakkaan mummoni luona kahvitellen, turvassa pahalta maailmalta. Mummu oli ainut ihminen jolle pystyin puhumaan pahasta olostani ja joka aina onnistui piristämään.

-Sain viimein monien vuosien kinuamisen jälkeen taas kissan mutta valitettavasti sen ilmeisesti vei kettu pihasta. Kaipaan Leeviä edelleen. <3

-"Seurustelin" ensimmäisiä kertoja, totaallisen väärien ihmisten kanssa.

-Tahdoin vain päästä kotoota ja koko maailmasta pois 

Minä ja Leevi murunen 2005

  

5 vuotta sitten... 

 

-Useampi opiskelu yritys oli epäonnistunut

-Olin puoli vuotta osastolla ja sain ensimmäisen oikean ystävän.

-Olin seurustellut ja ollut kihloissa useamman vuoden. Suhde ei voinut järin hyvin, lähinnä kai oman henkisen kuntoni takia.

.Olin todella ulalla, en saanut tehtyä mitään kotona ja kämppä oli sen näköinen, pelkäsin asuinalueellamme enkä uskaltanut useinkaan poistua kotoa.

-Inna ja Romeo olivat elämäni paras asia.

-Kävin taidekoulua

-Leukaluustani poistettiin kasvain

-Minulla oli 2 tatuointia

2008

 

3 vuotta sitten... 

 

-Päätin suhteeni kihlattuni kanssa 6 vuoden suhteen jälkeen.

-Muutin ensimmäistä kertaa asumaan ihan yksin

-Hankin kauan haaveilemani parvisängyn joka olikin minun ja kissojen turvallinen pesäpaikka. ^^

-Nautin sinkkuja olosta

-Tapasin ihania uusia ihmisiä

-Koin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani todella vapaa

-Aloin näyttämään enemmän itseltäni, enää ei ollut ketään rajoittamassa vaateshoppailua. :D

-Tutustuin Matiakseen ja olin ihan love love. <3

-Elämä hymyili

-Tatuointeja oli 4 

1 vuosi sitten...  

 

-Asuin Matiaksen kanssa yhdessä, itselleni uusissa maisemissa.

-Pääsin takaisin ihanalle vanhalle terapeutilleni. <3

-Suunnittelin opiskelemaan hakua.

-Aloin keräilemään Monster High nukkeja

-Hankin uuden lävistyksen

-Olin leikkauksessa, taas jälleen 

Kuluneena vuonna... 

 

-Olimme Matiaksen kanssa ensimmäisellä hotellireissulla

-Aloitin jumppaamisen kotona jatkuvan painokriisin takia

-Yritän miettiä kovasti mitä tulevaisuudessa voisin ammatillisesti tehdä

-Aloitin blogin pitämisen puhtaalta pöydältä

Eilen minä... 

 

-Jouduin heräämään aikaisin sosiaalityöntekijän tapaamiseen, parin tunnin yöunilla mentiin. :D

-Nautin kävelystä ulkona keväisessä ilmassa

-Olin ahdistunut

-Luin blogeja

-Postissa odottaa paketti mutta ei jaksanut hakea :D

-Valvoin taas aamun sarastukseen

Tänään minä... 

 

-Hoidin goottikirppiksen bisneksiä

-Hain pitsaa naapurista

-Hain pakettini postista ja eihän mun tissit tuohonkaan mahtunut vaikka mittojen mukaan piti. -_-

-Piti soitella koulujuttuja mutta perinteisesti unohdin... 

Huomenna minä... 

 

 -Perinteisesti olen anoppilassa saunomassa

-Yritän saada nukuttua pitkään

-Yritän lukea läksyni ettei taas unohdu 

Ylihuomenna minä... 

 

-Varmaankin yritän saada taas tehtyä rastoja valmiiksi ja tuijottelen samalla Grimmiä.

-Möllöttelen kissojen kanssa

-Jos sattuu inspaamaan niin ehkä sitä voisi yrittää saada pestyä viimein nuo ikkunat, viime kesänä en ehtinyt eikä mies ole yllättäen pessyt niitä koskaan niin ovat tällä hetkellä eri harmaat, kissatkin varmaan arvostaisivat jos oikeasti näkiskin ulos. :D

 

Vuoden päästä minä... 

 

-Toivottavasti olen päässyt eroon ylimääräisestä massasta..

-Ja muutenkin elämässä eteenpäin.

-Hyvällä onnella ehkä asuttaisiiin vähän isommassa kämpässä.

____________________

Tälläinen postaus.. En keksinyt järkeviä kuvia tähän hätään mistään, ehkäpä lisään niitä joskus myöhemmin.

Tälläiset ovat itselleni kyllä hiukan haastavia koska en tosiaan omaa ajantajua enkä suoraan sanoen muista elämästäni ennen yläastetta juuri mitään selkeää.

Tulevaisuuttakaan en ole koskaan oppinut suunnittelemaan, olen aina ollut sellainen "päivä kerrallaan"-eläjä.