sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Vielä riittää kauniita päiviä

Heissan muruset, aika on mennyt ihan siivillä enkä ole ehtinyt päivitellä tänne piiiiitkään aikaan. Mutta hengissä ollaan ja yritän ottaa itseäni nyt niskasta kiinni ja aktivoitua blogieni suhteen. 

Tosiaan aloitin koulun huhtikuun lopussa ja se on hyvin pitkälti vienyt aikani, varsinkin nyt kun työharjoittelukin pukkaa päälle ja olen töiden jälkeen taas niin väsynyt että saan kömpiä suosiolla muutaman tunnin päikkäreille niin ei koneen saati kameran takana ole ehtinyt olla. 
Suurin muutos elämässäni kuitenkin tällä hetkellä on sed että muutimme vihdoista ja viimein Tampereelle! Joten tämäkään ei helpottanut kuvaamista, vanha kämppä oli muutenkin niin ahdas paikka kuvata mitään, saatikka sitten kun yrität myllätä kaikki mahdolliset tavarat läpi ja hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä ettet joudu ronttaamaan niitä uuteen asuntoon niin kiirettä on pitänyt. 
Tämä on ensimmäinen viikonloppu hyvin pitkään aikaan että olen saanut oikeasti ollaa vain kotona, ei ole tarvinnut mennä minnekkään! Ihana saada köllöttää ihan rauhassa kotona. Valkeakoskella asumis aikanani kuitenkin oltiin melkein poikkeuksetta joka viikonloppu Matiaksen vanhemmilla saunomassa ja mahdollisesti minä pesemässä pyykkiä (omaan kämppään kun ei konetta mahtunut) ja nyt muutamana viikonloppuna piti käydä vielä vanhalta kämpältä hakemassa romuja ja siivoamassa jne jne.. Rankkaa hommaa muuttaminen, ei oltais kyl saatu muutettua ikinä jos ei miun vanhemmat ja Matiaksen veli ois tullut jeesimään, itse olen niin turhake tälläisissä kun en saa kanniskella mitään. Mutta hyvin tehokkaasti mielestäni kyllä pakkasin! :D Nyt kun vielä tavarat täällä uudella kämpällä löytäisivät paikoilleen niin voisin esitellä asunnonkin täällä. Paljon on muuttunut hyvin nopeassa ajassa mutta en voisi olla tilanteeseeni tyytyväisempi vaikka hyvin väsyttävää kiireiden puolesta onkin. Ehkä nyt oikeasti näkisi kavereitakin joskus kun asuu taas lähellä keskustaa.

Olen erittäin harmissani ja pahoillani siitä etten ole ehtinyt blogiin päivitellä mitään, vaatettakin on tullut hankittua kasoittain vaikka yritinkin kovasti olla shoppailematta mitään ennen muuttoa. Ehkä sitä täytyisi tehdä jossain vaiheessa laajempi vaatepäivitys jotta päästäisiin perille siitä mitä kaikkea sitä on tullut hankittua. Yritin tuossa muuten kuvata ensimmäisen videonikin mutta en sitten loppujen lopuksi ollut kuitenkaan niin tyytyväinen että olisin sitä tänne laittanut. :D Mutta tein sitä katsoessani havainnoin, toistan todella paljon sanaa OIKEESTI. Oletteko huomanneet? Vai ilmeneekö tämä vika vain silloin kun puhun? Tiedän toistelevani toisia sanoja, kuten Matiaskin toistelee sanaa niinku, mutta oikeesti ei ole sana jonka toisteluun olisin kiinnittänyt itse huomiota. Ärrä vikanikin kuulosti jotenkin hassulta videolla. :P

Nykyisessä asunnossa on myös parveke joten sain otettua kuvaakin!

HUPPARI: Living Dead Souls (Goottikirppis)
HOUSUT: Living Dead Souls (Leather Heaven)

Kamera ei vissiin arvostanut aurinkoa kun heijastaa noin mutta minkäs tekee. Olipahan sentäs vihdoin oikeasti kesäinen ilma!



Kaiken kiireen ja häslingin keskellä hiusten värjääminenkin on jäänyt hyvin pitkäksi aikaa, joten saatte nyt todistaa hirmuisen juuri kasvun jossa näkyy hyvin tämä luonnollinen hiusteni väri. :DD


Matias taas totesi että näytän ihan kuolleelta.
Parempi sekin kkuin auringonpalvojalta, minä palvon vain kuuta. ^^


Toivottavasti teillä muillakin on ollut mukava kesä kaikesta sateesta ja tuulesta huolimatta. Itse tahdon kyllä päästä joku päivä uimaan, jos saisin tuon  Matiaksenkin houkuteltua mukaan, ainakin rantavahdiksi itselleni jos ei muuten. toivotaan että keli vain pysyy sen verta lämpimänä että ehdin järveen ilman kuolleen lookia korostavia sinisiä huulia. :D 

Huomenna taas töihin puurtamaan, itellä hiukan ottaa kyllä koville koko päivän seisoskelu. Pakko yrittää kellottaa taukoja että muistaisi oikeasti pitää niitä.
Katsoo joutuuko huomenna menemään morjestamaan siskoakin, se nyt ainakin aikaisemmin toivoi että tulisin moikaan kun tulee jakautumaan Taysille. :D Meni synnärille eilen illalla, luulis ettei yhden vauvan ulos pusertamiseen montaa päivää mene. Toivon mukaan... eipä sillä, vaikka olisi tunnin homma niin ei käy kateeksi siltikkään, minä pysyttäydyn kissoissa ja muissa karvaisissa lapsosissa. Kyllä Insku koko viime yönkin nukkui mun kyljessä kiinni ja vei sängystä välissä leveämmän kaistaleen kun minä ihroineni. Kyllä pariin otteeseen herätessä piti varmistaa et onko tuo vielä hengissä, makaanko sen tassujen päällä jne...

Ehkä nyt lopetan jaarittelun ja keskityn nauttimaan vapaa päivän rippeistä. 
Ihanaa iltaa kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti