Hetkellisen autuas fiilis ja aivot niin tyhjät että ei tiedä mitä tekisi. Tekemistä kyllä olisi vaikka kuinka, jos ei muuten niin siivoamista, kaikki vielä hujan hajan kun viikonloppuna päätimme Matiaksen kanssa vaihtaa olohuoneen ja makuuhuoneen paikkaa. Joten kaikki huonekalut ja tavarat piti saada jotenkin pyöräytettyä kämpässä päikseen, jossain vaiheessa onnistuin kolhimaan varpaanikin niin että veri lensi. Mutta muuten vaihto saatiin suoritettua kunnialla ja nyt tarvisi vain tottua uuteen systeemiin. Nyt kun olohuone on erillinen tilansa tulee siellä hengattua vähemmän, mutta ainakin Matias on tyytyväinen saatuaan oman leffateatterinsa. Uusi järjestys on kyllä mukavva siinä mielessä että tilaa tuntuu olevan enemmän, meidän asunnossa kun tuo makuuhuone on aika pieni joten meidänkin 140cm leveä sänky täytti pitkälti koko tilan ja jouduit kiertämään kapeaa väylää sängyn päädyssä että pääsit parvekkeelle. Olohuonekkin oli suhteellisen sumppu kun sohva jakoi tilan kahtia, toisella puolella huonetta tv ja toisella puolen minun ja Matiaksen isot työpöydät.
Itseltäni vaativinta kai on opetella nukkumaan niin että näen ovelle, muutama vuosi takaperin kun olin vielä niin neuroottinen etten olisi kyennyt siihen ollenkaan, sänky pitäisi olla asunnossa niin etten näe avoimelle ovelle. Onnekseni pakko-oireet nukkumisjärjestelyjeni suhteen ovat muutenkin helpottaneet huomattavasti, enää ei tarvitse kymmenien asioiden olla juuri oikein jotta kykenen nukkumaan.
Pitäisi varmaan opetella myös syömään keittiössä kuten normaalit ihmiset, itse olen niin tottunut syömään sohvalla istuen että tämä jääkaapin ja sohvan kasvanut etäisyys tuntuu vaikealta. Joskus vanhankin koiran on opeteltava uusia temppuja.
Kouluasiat tuntuvat tällä hetkellä junnaavan paikallaan, paitsi se että sain kunnialla suoritettua ruotsin kurssin joka stressasi niin maan perkeleesti. Olen tässä muutaman kuukauden repinyt kynteni totaallisesti ihan vain hermoilun takia. Pakko yrittää taas irrottautua siitäkin paheesta ja yrittää kasvattaa kynsiä vaikka kynnelin voimin, tosin tällä hetkellä pikkurilleissä ei ole kynttä mihin sitä laittaa. Ei hyvä. Onneksi en nyt jaksa enää stressata muista kouluasioista vaan annan niiden mennä omalla painollaan.
Työsoppari jatkuu joten ensi lokakuun loppuun asti olen vielä raadon osien parissa. (myymässä koiranruokaa ynnä muuta rompetta niitä varten)
Viikko sitten kyllästyin odottelemaan että kaverin aikataulut ja jaksaminen antaisi myöten ja letittelin rastat päähän itse. Päivä siinä meni mutta sainpahan mennä ihan oman tahdin mukaan ja jälkikin oli suhteellisen onnistunutta siihen nähden että laitoin nuo ensimmäistä kertaa ihan yksin. Ei Marian laittamien veroiset mutta en sitä odottanutkaan, itse kun olen hiusten letittämisessä sen verta huono etten saa niitä koskaan riittävän tiukalle. Mutta päässä ovat ja vielä itse tekemät rastat, jotka btw ovatkin niin muhkeat ettei rastapipo suostu mahtumaan niiden päälle sitten mitenkään. Joten toivotaan ettei iske 30 asteen pakkaset.
Odotan kyllä niin joululomaa, tulisi ihan tarpeeseen saada vain olla vähän aikaa. Jos sitä ehtisi nähdä kavereitakin jossain välissä. Muuten täällä ei niin joulusta välitetä, taitaa kissat olla eniten innoissaan tästä aaton odottelusta, niillä kun on oma joulukalenteri jota avataan yhdessä joka aamu. Odotteletteko te joulua? Kissoista puheen ollen, kuinka moni on joutunut omiltaan nyppimään mustapäitä? :D Romeolla oli eilen, taas, leuassa iso musta pahkura jonka nyppäisin mustapääraudalla pois kun ei sormin lähtenyt. Ollaan aknenaamoja yhdessä ry.
Itseltäni vaativinta kai on opetella nukkumaan niin että näen ovelle, muutama vuosi takaperin kun olin vielä niin neuroottinen etten olisi kyennyt siihen ollenkaan, sänky pitäisi olla asunnossa niin etten näe avoimelle ovelle. Onnekseni pakko-oireet nukkumisjärjestelyjeni suhteen ovat muutenkin helpottaneet huomattavasti, enää ei tarvitse kymmenien asioiden olla juuri oikein jotta kykenen nukkumaan.
Pitäisi varmaan opetella myös syömään keittiössä kuten normaalit ihmiset, itse olen niin tottunut syömään sohvalla istuen että tämä jääkaapin ja sohvan kasvanut etäisyys tuntuu vaikealta. Joskus vanhankin koiran on opeteltava uusia temppuja.
Kouluasiat tuntuvat tällä hetkellä junnaavan paikallaan, paitsi se että sain kunnialla suoritettua ruotsin kurssin joka stressasi niin maan perkeleesti. Olen tässä muutaman kuukauden repinyt kynteni totaallisesti ihan vain hermoilun takia. Pakko yrittää taas irrottautua siitäkin paheesta ja yrittää kasvattaa kynsiä vaikka kynnelin voimin, tosin tällä hetkellä pikkurilleissä ei ole kynttä mihin sitä laittaa. Ei hyvä. Onneksi en nyt jaksa enää stressata muista kouluasioista vaan annan niiden mennä omalla painollaan.
Työsoppari jatkuu joten ensi lokakuun loppuun asti olen vielä raadon osien parissa. (myymässä koiranruokaa ynnä muuta rompetta niitä varten)
Viikko sitten kyllästyin odottelemaan että kaverin aikataulut ja jaksaminen antaisi myöten ja letittelin rastat päähän itse. Päivä siinä meni mutta sainpahan mennä ihan oman tahdin mukaan ja jälkikin oli suhteellisen onnistunutta siihen nähden että laitoin nuo ensimmäistä kertaa ihan yksin. Ei Marian laittamien veroiset mutta en sitä odottanutkaan, itse kun olen hiusten letittämisessä sen verta huono etten saa niitä koskaan riittävän tiukalle. Mutta päässä ovat ja vielä itse tekemät rastat, jotka btw ovatkin niin muhkeat ettei rastapipo suostu mahtumaan niiden päälle sitten mitenkään. Joten toivotaan ettei iske 30 asteen pakkaset.
Odotan kyllä niin joululomaa, tulisi ihan tarpeeseen saada vain olla vähän aikaa. Jos sitä ehtisi nähdä kavereitakin jossain välissä. Muuten täällä ei niin joulusta välitetä, taitaa kissat olla eniten innoissaan tästä aaton odottelusta, niillä kun on oma joulukalenteri jota avataan yhdessä joka aamu. Odotteletteko te joulua? Kissoista puheen ollen, kuinka moni on joutunut omiltaan nyppimään mustapäitä? :D Romeolla oli eilen, taas, leuassa iso musta pahkura jonka nyppäisin mustapääraudalla pois kun ei sormin lähtenyt. Ollaan aknenaamoja yhdessä ry.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti